Kiitos teille kaikille,
jotka ootte kulkenu tän kivisen tien
mun kanssa.
Ootte tukenu, auttanu ja
lohduttanu.
En voi koskaan maksaa
tätä takaisin.
Kaikki te ootte niin tärkeitä
mulle,
ette taida sitä tietääkkään.
Tunteitani oon huono näyttämään,
toivoisin, että oisin parempi.
Satuttaa kyllä osaan, mutten kiittää.
Jokin päässäni räjähti,
syömishärö siitä seuraus.
Jos voisin elää päivän ilman
häröä, en olisi sama ihminen.
Eläisin ilman synkkiä ajatuksia,
ilman itsetuhoisuutta.
Elämäni on yhtä suurta kulissia,
suurta näytelmää.
Olen lopettanut haaveilemisen,
ei minusta koskaan tule mitään.
En saa syömishäröä nujerrettua.
Ei koulussa opettajat mitään huomaa,
ne kulkee silmälaput päässä.
Saan olla surullinen, itkeäkkin tunnilla
ja silti olen aina niiin iloinen ja reipas.
Näytä siinä tunteesi,
samanlainen olet aina muiden silmissä.
Mähän olen tasapainoinen ihminen,
ei mulla voi olla mitään vialla.
En mä voi miettiä iltaisin itsemurhaa,
en lähtemistä.
Voi, jos tietäisitte millainen olen oikeasti.
Tasapainoton ja itsetuhoinen.
Vittuileva ja muita tahallaan satuttava.
Ei, silti olen ihana ja vastuuntuntoinen.
Tänään tajusin ensimmäisen kerran,
ettei mulla ole hirveän montaa ihmistä,
jotka oikeasti välittää musta.
Miksi niin hirveän moni musta välittäisi,
mielikin on niin musta?
Oi, tahtoisin olla tasapainoinen.
Ei, en sittenkään tahtoisi.
Tahtoisinpas, enpäs, kylläpäs.
Tahtoisin olla terve, enpäs.
En tahdo olla terve,
tahdon olla vain oma itseni-
sairas, terve, sairas.
Auta, vapauta kahleista,
opeta elämään,
kumauta kelloja ;
täällä taas eletään!
Turta Surta hurtta,
kyllä elämästä iloita
täytyy,
eihän tätä muuten
kestä.
Ei mikään voi surua
estää,
kun rakas pettää ja
jättää.
Joku sentään
välittää,
iloitsen.
Ei tämä sentään
kaikkea paskaksi laita,
vaikka kasaan mut
laittaakin.
Lohduttava
auttava pieni poika,
ei hyvin tunne,
onkohan jonkin
lainen enne?
Joku hyvä mua jossain
oottaa,
en kuitenkaan ennustaa
osaa,
jotta tietäisin
missä onni oottaa.
Anteeksi rakkaat
kun satutan teitä
koko ajan.
Elämäni on vain
tällaista,
loputonta pahaa oloa.
Kaikesta huolimatta
te autatte mua uskomaan
parempaan huomiseen.
Toveri,
miksi kuolemaa
pelkäät?
Kuolema on vain kaiken
loppu,
ei sitä pelätä tarvitse.
Saat rauhan vihdoin,
niin, juuri sen,
mistä uneksit illoin.
Kyynel vierii,
toinenkin.
Jossain sellot soittaa,
elämä voittoon nouse
ei.
Pyysit kirjoittamaan
keijuista.
Keijut ovat kauniita
ja laihoja.
Juuri niin siroja
kuin siinä kuvassakin.
Sä syöt,
vaikket tahtoisi.
Joku on sut siihen
pakottanut,
vähistä kiloista sakoittanut.
Onko tämä nyt sitten oikein?
Ei susta kuitenkaan
koskaan tule tarpeeksi
luista,
miksi et vain lopeta?
( Et sä itselles kuitenkaan
koskaan kelpaa,
tuotat itselles vain turhaa tuskaa,
niin paljon turhaa tuskaa.)
Ei tää nyt ihan
tervettä oo.
Ymmärrän sen nyt itsekkin.
Ei tätä oravanpyörää enää
voi vaan pysäyttää.
Ketään ei voi auttaa pakottamalla,
ketään ei voi pakottaa auttamaan.
Sä lupasit, että me kuljettais yhdessä
kohti parempaa huomista.
Lupasit auttaa löytämään sen päivän,
jolloin minua ei ahdistaisi, itkettäisi eikä
syöminen olisi vaikeaa.
Missä olet nyt, kun tarvitsisin sinua?
