Mikä on elämän tarkoitus? Miksi mä oon syntyny, miksi mä elän?
 Elämän tarkoitus on kuolla. Me eletään että voidaan kuolla. Mä en jaksaisi elää, mulla ei oo täällä oikeen yhtään mitään. Poikaystävä puhuu ettei pojilla oo mitään tosirakkautta. Mä itsekin epäilen jo itseäni. Rakastanko mä oikeasti yhtään ketään? En pysty olemaan kenenkään lähellä, läheisyys ahdistaa.

Tahtoisin oikeasti kuolla. Mun elämässä ei oo mitään varmaa eikä pysyvää. Miksi mä sain töitä kesäksi, kun toivon etten elä edes silloin? Miksi?

Nyt on niin levoton olo. Sattuu joka paikkaan, sydämeen kaikista eniten. Sattuu, kun kukaan ei oikeasti välitä musta. Ihminen tarvitsee rakkautta, ainakin minä. Rakkaus on asia, jota ilman mä en elä. Kukaan ei vaan voi rakastaa mua, kun mä en rakasta itseäni.

Maanantaina on se terveystarkastus. Pelottaa ja ahdistaa. Terveydenhoitaja pyörtyy jos mä puhun totta. Jos mä kerron miltä musta oikeasti tuntuu, miten mä en jaksa&tahdo elää. Miten elämä ei tunnu miltään, miksi mä viillän. Viillän siksi, että jokin tuntuisi joltakin, että tuntisin jotakin.
Tahtoisin ehkä jopa jonnekin nuortenpsykiatriselle osastolle hetkeksi asumaan. Siellä saisin varmaan itkeä vaan. Nukkua, että vahvistuisin.

Elämä vie mua
väärään suuntaan,
enkä mä osaa itse suunnistaa
takaisin paremmille vesille.
Mä olen oppinut elämään täällä,
oppinut elämään mustassa.
Oppinut hyväksymään sen,
että mä itken ja itken,
vaikken itse edes tiedä miksi
itken.