Itkettää ja on niin helvetin paha olo.
Haluun vaan pois täältä, jonnekin kauas. Sinne, missä voin aloittaa uuden elämän(=jatkaa samaa häröilyä) ilman ketään tuttua ihmistä. Ilman ketään, joka voisi estää mua tekemästä hidasta itsemurhaa. Sitähän syömishäiriöt on, hidasta itsemurhaa. Jättäisin poikaystäväni, joka ei tosin enää välitä musta rahtuakaan tänne, kaikki ystävät ja perheen. Ne ei oo koskaan musta välittäny, miks oiskaan? Niin helvetin paska ihminen oon.

Mihin ihminen tarvii ruokaa, syömistä? Mä en oo ihminen, en tarvii sitä yhtään mihinkään. Yhtä hyvin voin olla syömättä, viikon, toisenkin. Eikä kukaan huolestuis. Antaisivat mun toteuttaa itseäni, tappaa itseni hitaasti.

Rakastan syömishäiriötäni. Se on osa mua. En mä edes muista, millaista "normaali" elämä on. Puoltoista vuotta vasta tätä kuitenkin takana, ja nyt jo tuntuu tältä. Haluun olla aina syömishäiriöinen, en halua koskaan parantua. Haluun pieneks ja luiseks, sitten mun elämä on täydellinen.
Mun elämä ei koskaan oo ollu täydellinen. Aina on ollu jotain, mikä ei oo ollu kunnossa.
Olin onnellinen, vaikka oli syömishäiriö. Nyt en ole enää onnellinen, syömishäiriö siltikin on.
Kukaan ei rakasta mua.
Antakaa mun lähteä pois.

Älä pidä kiinni,
päästä vain irti.
Päästä minut pois,
tiedänhän itse missä
on hyvä olla.
Älä seuraa, jää sinä
tänne.
Kerrothan kaikille,
että välitin heistä?
Kerrothan, miten paha
olo minulla oli?
Kerrothan myös, että
tein itse ratkaisuni,
ja se oli tälläinen.
Hidas itsemurha.