<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Yritin jaksaa elää, vaikka tuntui, ettei maailma ollut minua varten. Olin onneton ja väsynyt. Pieni, enkelinluinen tyttö ilman elämänhalua. En saanut ajatuksia paperille, joskus tuntui ettei niitä ollutkaan. Usein tuntui, että joku muu eli elämääni. Minä en ollut siellä, olin jossain muualla.

     Nyt olen siellä ”jossain”. Täällä päivät ovat vain mustaa, en tunne tai näe mitään. Nukun. Nukun ikiunta, eikä kukaan pysty herättämään minua. Et edes sinä. Sinä olit elämäni suola, elin sinua varten. Nukahdin ajatellen miten hauraaksi olit tehnyt minut. Miten olit saanut elämäniloni katoamaan. Joskus harvoin tiistaisin sait minut haluamaan elämää. Tiistaisin lupasit jaksaa kuunnella, jaksaa yrittää ymmärtää. Olit vierelläni liian lyhyen hetken, vain päivän tai kaksi. Suututin sinut ja lähdit pois. Et tajunnutkaan miten paljon sinua kaipasin, miten paljon rakastin sinua kaikessa hiljaisuudessa ja miten tärkeä olit elämäni kannalta. En saanut sinua tajumaan itseäni, enkä voinut pakottaa sinua auttamaan.

 

 

Ketään ei voi auttaa pakottamalla,
ketään ei voi pakottaa auttamaan.
Sä lupasit, että me kuljettais yhdessä
kohti parempaa huomista.

 

Sä lupasit liikaa. Sä lupasit sellaista, mitä et voinut antaa. Et luvannut rakkautta, sitä en luullutkaan. Toivoin, että olisit vain pysynyt vierelläni. Olisit auttanut ja tukenut silloin kun tuntui, että maailma kaatuu päälle.  

 

Miten paljon kadunkaan kaikkia niitä hetkiä, kun sain sinut suuttumaan typeryydelläni.

 

 

Kukaan ei huomaa, olen niin hiljaa.

 

Hillitsin itseni niissä tilanteissa, joissa olisin tahtonut huutaa. Huutaa maailmaan itkua, pelkoa ja pettymystä. Kaikki vain sulkivat silmänsä ololtani. Minähän olin iloinen, minä hymyilin. Tarkoittaako hymyileminen sitä, että kaikki on hyvin, paremmin kuin koskaan? Ehkä joidenkin mielestä se tarkoittaa juuri sitä. Ovatko iloisuus ja onnellisuus sama asia? Ei, eivät ne ole. Joku voi olla onnellinen muttei hymyile, koska näyttää hymyillessä typerältä. Minä olin iloinen vaikken ollut onnellinen. Olin onneton.

 

 

Sinä teet minusta perhosen, kaunis ja lyhyt on lento sen.

 

Niin. Teit musta kyllä perhosen. Teit musta kauniin. Onko luisuus kaunista? Oliko mielestäsi kaunista, että tunsit kylkiluuni nukkuessamme?

 

 

En enää ole katkera, tahdon vain sanoa sen, että olit parasta mitä minulle on tapahtunut.