Sinä päivänä,

kaikki oli

hajalla,

katsoit suoraan

kosteisiin silmiini.

Sinä, ystäväni näit

ettei minulla ollut

hyvä olla.

Tulit viereeni,

tartuit käteeni,

sanoit ettet lähde

koskaan pois luotani.

Mietin, tahdonko

sittenkään kuolla.

Tuli yö, palelin vähissä

vaatteissa Eduskuntatalon

portailla.

Kuljit kadulla lacosteissa,

kannoit minut kotiin.

Hellästi peittelit minut

ruskearuutuisella huovalla,

asetuit viereeni.

Otit minut turvalliseen

ja lämpimään kainaloosi,

kuiskasit hiljaa ettet lähde.

Heräsin kauniiseen lauluusi,

lauloit minulle kauniimmin

kuin kukaan muu.

Toit ruispalan ja päärynän

sänkyyni,

huolehtivaisesti syötit ne minulle.

Minä olin niin heikko,

etten pystynyt edes syömään

itse.

Olin niin hajalla,

itkin rintasi märäksi.

Olin niin tunnoton,

purin huulesi rikki.

Menin selkäsi taa piiloon pahaa

maailmaa.

Luulin, tämä kestäisi ikuisesti,

yhtenä päivänä et enää ollutkaan siinä.

Sinä olit lähtenyt ja jättänyt minut yksin

pelottavaan maailmaan.

// Vähän muokattuna. Kiitos marissa ihanasta kommentista<3

Illan kuluessa saatan laittaa vielä paremman runon tänne.