Sorry tää kirjoitustauko.
On ollu vaan vähän vaikeeta.
Paluu kouluun oli ihan kamala keskiviikkona.
Koulussa oli niin kylmä. Kaiken muun mahtavan lisäksi oli vielä terveyskysely.
Meinasin alkaa itkeä kun kuulin et sellanen on.
Ei mun häröilyt kuulu kellekkään.
Toiseksi odotin kyytiä puolisen tuntia pakkasessa.
Kotiin kun pääsin, niin kaaduin sängylle itkemään.
Porukat piti pikku puheen siitä, et mun täytyy syödä kunnolla.
Tässä oon nyt sitte syöny vähän liiankin kunnolla... :/

Oon ollu enemmän ahdistuneempi ku aikasemmin.
Kouluun hirvittää mennä, kun pitää miettiä niin tarkasti, mitkä vaatteet voi laittaa päälle,
ettei liikakiloni näy.
Ahdistun ja itketyn niin pienistä sanoista, niin pienistä katseista.
Koulussa en voi syödä kaikkien pällisteltävänä.

Onneksi olen sentään laihtunut.
Kylkiluut sentään näkyy.
Toivottavasti olo paranee tästä.

Tietäisittepä,
kuinka yksikin sana
voi vahingoittaa,
miten paljon tuhoa se
voi aiheuttaa.
Tämä sairas mieli vain
niiden tuhoa kasvattaa.

Hei, sä autat.
Hei, sä tuet.
Hei, sä kuuntelet.
Hei, sä et saa mua
lopettamaan.