Piano, minkä teit,
etkö olekkaan enää
ystäväni?
Sait minut itkemään
kauniilla soinnillasi,
tuhansilla äänilläsi.
Kaikilla kauniilla
äänillä, jotka kertoivat
elämästäni.
Elämäni itkettää minua,
eihän sen kuuluisi olla niin.




Soitin pianoa, parasta ystävääni
vaan eihän siitä mitään tullut,
itkeämään kun aloin.
Syksyllä vielä kaikki oli
hyvin, soittamaan kun pystyin.
Miksi nyt ei enää ole niin,
mikä on muuttunut?
Miksi mikään ei vaan
ole niin?

Olenko tullut tunteellisemmaksi,
olenko tullut sairaammaksi?
Mikä on, kun ei pysty soittamaan?
Liikaa pahaa oloa, liikaa sanomattomia
sanoja.
Liian paljon painoa, liian paljon
ruokaa.
Liian paljon rakkautta, liian paljon
välittämistä.
Liian vähän rakkautta,
liian vähän aikaa rakkaan kanssa.
Liian vähän liikuntaa,
liian vähän unta.
Ei pieni enkelinluinen
tyttö tällaista kestä,
pitäisi hänet varmaan pestä.
Pieni tahtoisi vain soittaa taas,
soittaa itkemättä.
Purkaa soitollaan pahaa
oloa pois,
olla pianon kautta taas ihminen.