Paino on tippunut, dippadaa dippadaa.
En muista milloin olisin viimeksi painanut näin vähän.
Todellisille anorektikoille tämä paino on varmaan painajainen,
mut mulle oikeesti tosi hyvä saavutus.

Ja kuulemma tosi moni mun kavereista on puhunu selän takana miten paljon oon laihtunu ja miten laiha olen. Hävettää myöntää, mutta oon tosta salaa tyytyväinen.
Outoa, ettei vanhempani huomaa mitään. Onhan se todellakin tervettä, että nuori liikkuu. Syönkin sillä tavalla, ettei siitä huomaa, että olisin jotenkin sairas.

Joskus tekisi mieli huutaa kavereille ja tutuille, etten oikeesti ole sellainen mitä he luulevat! Jos kavereiden pitäisi mua luonnehtia, niin tulisi varmaan jotain tämän suuntaista: aina iloinen, reipas, hauska, positiivinen, elämänhaluinen, huumorintajuinen yms.
Ja todellinen lista on tälläinen: syömishäiriöstä kärsivä, hetkittäistä masennusta, pahaa oloa, itkua, paastoamista, oksentamista, itsetuhoisuutta.
Elämäni on yhtä esittämistä.


Huomisesta taas pikkuisen.
Koitan OIKEASTI jaksaa nousta ylös kuuden maissa tekemään vaikka lihaskuntoliikkeitä. Jos nimittäin nyrkkeilen joka päivä, kyllästyn siihen ennen kuin huomaankaan. Tuossa menisi ehkä n. 100 kaloria.
Aamupalaksi sitten yksi sellainen 40 kaloria sisältävä näkkäri juustolla.
Koulussa huomenna kasvisruokana punajuurikeittoa, hyi helvetti. Pysyttelen siis leipälinjalla. Ruisleivästä n. 70 kaloria.
Koulun jälkeen soittotunnille, sitten kotiin ja lenkille.
Taidan huomenna mennä "taas" juoksemaan. Nyt on niin järjetön hinku vain juosta, juosta ja juosta! Ja kun kelikin on niin loistava, niin olisi hölmöä nyhjätä sisällä punnertamassa. Juoksun lisäksi huomenna varmaan n. 15 minuutin pyöräily.

Mutta mutta.
Koitan jopa nukkua...:)
Huomenna taas lisää löpinöitä.